Korona on siirtänyt taloyhtiöiden perusrakennushankkeita

Isännöintiyritykset ry:n teettämän jäsenkyselyn mukaan korona on siirtänyt osan taloyhtiöiden peruskorjaushankkeista eteenpäin.  

Isännöintiyritykset ry:n teettämän jäsenkyselyn mukaan korona on siirtänyt osan taloyhtiöiden peruskorjaushankkeista eteenpäin. Isännöitsijöistä 40 % kertoo, että vähintään yhdessä asiakastaloyhtiössä peruskorjaushanke on siirtynyt eteenpäin koronatilanteen vuoksi. Joka kymmenes kertoo, että hankkeita on siirtynyt enemmän kuin yksi.

Siirtyneet peruskorjaushankkeet ovat olleet keskimäärin 540 000 €:n arvoisia, mutta mukaan mahtuu myös miljoonahankkeita. Useimmissa tapauksissa hanketta ei ole viety yhtiökokouksen päätettäväksi, vaan hallitukset ovat eri syistä siirtäneet päätöksentekoa eteenpäin. Taustalla on muun muassa vaikeus saada tarjouksia urakoinnista tai rakennuttamisesta. On myös koettu, että hankkeen valmistelu edellyttää hallituksen fyysistä kokoontumista. Päätöstä ei myöskään uskallettu keväällä tehdä asukasturvallisuuden vuoksi, koska remontti olisi edellyttänyt pääsyä huoneistoihin.

– Jos tulosta yleistää, voidaan varovaisestikin arvioida, että noin 1000 taloyhtiöiden peruskorjaushanketta on siirtynyt vuonna 2020. Tämä tarkoittaa vähintään 500 miljoonan euron investointien siirtymistä eteenpäin, laskee Isännöintiyritykset ry:n toimitusjohtaja Pekka Harjunkoski.

Isännöitsijät arvioivat, että osakkaiden oman talouden epävarmuus on vaikuttanut vielä melko vähän peruskorjaushankkeiden päätöksentekoon. Huoli korjausten aikaisesta terveysturvallisuudesta sekä yleinen epävarmuus ja siitä seurannut haluttomuus tehdä isoja päätöksiä ovat isännöitsijöiden mukaan merkittäviä taustasyitä peruskorjausten siirtymiseen.

– Korjausvelka kasvaa entisestään ja hankkeiden kriittisyys korostuu, koska monessa kiinteistössä on vielä toteuttamatta esimerkiksi putkiremontti ja julkisivukorjaukset. Jos isoja peruskorjauksia tulee taloyhtiössä eteen samanaikaisesti tai ajallisesti lähekkäin, rahoitusvastikkeet voivat nousta merkittävästi. Tämä on kansantalouden toipumisen kannalta ongelma, kun osakkaiden asumiskulut nousevat ja heikentävät kotitalouksien ostovoimaa, sanoo Granlund Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Tero Heikkilä.

Kysely kertoo myös muista koronan vaikutuksista taloyhtiöihin. Lähes 2/3 isännöitsijöistä kertoo, että asumisen häiriöt taloyhtiössä ovat kasvaneet jonkin verran tai paljon. Vastaajista 40 prosenttia sanoo, että vastikerästit ovat kasvaneet.

– Korona on tuonut osalle osakkaista haasteita vastikkeiden maksuun ja niistä ollaan selvästi aiempaa enemmän yhteydessä isännöintiyritykseen. Vastikerästien kasvu näkyy viiveellä lomautusten ja työttömyyden kasvun kanssa, toteaa Isännöintiyritykset ry:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Tahkola.
Isännöintiyritykset ry:n kyselyyn vastasi 83 isännöitsijää syyskuun puolivälissä.

Lisätietoja:

Pekka Harjunkoski
Toimitusjohtaja
Isännöintiyritykset ry
pekka.harjunkoski@isli.fi
050 599 0079